torstai 4. heinäkuuta 2013

Pohjapiirustukset

Jotakuta voi ehkä kiinnostaa meidän tulevan kodin pohjaratkaisut, 
joten tässäpä tulee pohjapiirustuskuvat. :) Suunnittelimme miehen 
kanssa pohjan pitkälti itse ja Rakennus Luoman suunnittelija teki 
sitten tarvittavat muutokset ja piirsi kuvat toiveidemme mukaan.
Täältä löydät talomme julkisivukuvat.

Ulko-ovia koko talossa on vain yksi ja suurelta umpikuistilta on käynti 
eteisen lisäksi kodinhoitohuoneeseen. Eteisestä katsottuna oikealla on 
keittiö ja sieltä avoin yhteys ruokatilaan ja keskellä olevaan olohuoneeseen.

Alakerta

Muutamme uuteen kotiin heti, kun alakerta on asumiskunnossa, joten 
nukumme kaikki aluksi alakerran ainoassa makuuhuoneessa. Eipä siinä
kyllä mitään ihmellistä ole, sillä nukummehan tälläkin hetkellä sulassa 
sovussa samassa huoneessa, ja uuden kodin makuuhuone on kuitenkin 
paljon suurempi kuin nykyinen. Vähän kyllä jännittää, mihin saamme 
kaikki vaatteemme ja tavaramme ahdettua aluksi, kun alakerrassa ei
ole hirveästi kaappi/säilytystilaa. Vaatehuoneetkin ovat yläkerrassa. 
Eiköhän joku ratkaisu keksitä!

Lähes kaikki talomme seinät ovat hirttä ja ne näkyvät kuvissa mustana.
Alakerran kuvista poiketen makuuhuoneen ja olohuoneen seinät tulevat
olemaan kokonaan hirttä. Muutama väliseinä sekä ala- että yläkerrassa 
on pystyrunkoisia ja näihin seiniin tulee joko hengittävä paperitapetti,
valkoinen puolipaneli + tapetti tai kokopaneli. Tapettimietinnöistäni
voisin tehdäkin ihan oman postauksen jossakin vaiheessa. 

Yläkerta

Talomme on "puolitoistafooninkinen" eli yläkerran huoneissa katto menee
viistoon. Huoneiden sivuseinillä olevien pienien haukkaikkunoiden 
lähettyvillä huoneen korkeus on 1,6 metriä, joten hyvinpä tuota korkeutta matalimmassakin kohdassa silti piisaa.

Yläkerrassa on suuri aula, jossa on varaus pönttöuunille. Lisäksi siellä on
3 suurta makuuhuonetta ja yksi pienempi huone, joka toimii luultavasti 
minun ja miehen yhdistettynä työ/ompeluhuoneena. Ihanaa saada 
viimein tila, jossa  ompelukone voi olla jatkuvasti esillä ja käyttövalmiina. 
Yläkerrassa on myös kaksi mukavan kokoista vaatehuonetta. Jospa sitä 
viimein saisi vaatteet siististi järjestykseen, kun niille on kunnolla tilaa. 

Huomenna pitäisi hirsikehikon ruveta nousemaan! :)



6 kommenttia:

  1. Toimivan näköinen pohja, ja tosi kiva perinteinen huonejako.

    Teillähän on todella tilavan näköinen yläkerta, meillekin tulee 1,5 krs, mutta yläkerrassa on vain huoneissa keskellä normaali huonekorkeus ja suuri osa sivuilla alle 160 cm tilaa.

    Meilläkin on varaus pönttöuunille yläkerran aulassa, emme oikein tiedä mitä sille pitäisi tehdä, alas tulee kuitenkin jo kakluuni olohuoneeseen ja leivinuuni keittiöön, mutta toisaalta olisi ihana yläkerrassakin katsella elävää tulta. Ehkä laitamme ylös jonkin kevyemmän perinteisen näköisen takan.

    Teillähän on hienot ja jännittvät hetket kun talo alkaa nyt nousta, odottelen täällä kuvia ja tilannekatsausta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tuolla yläkerrassakin tilaa ja korkeutta on. Hieman hirvittää, että miten saadaan ikinä kalustettua nuo yläkerran hurjan isot lastenhuoneet, kun niihin mahtuis vaikka mitä :D

      Meille tulee alekertaan takka ehkä leivinuunilla ja vielä vanha puuhella. Katsotaan sitten, laitammeko yläkertaan sen pönttöuunin. Senhän voi tietenkin lisätä sitten myöhemminkin, jos siltä tuntuu.

      Laittelen taas uutta postausta, kun hommat etenee :)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää teidän talon pohjapiirustus! Ja hienoa, että teidänkin talo alkaa hiljalleen siitä nousemaan. Täällä mies aamutuimaan lähti huristelemaan nosturilla sinnepäin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos V! Niinpä, tosi hienoa! :) Nosturi ei ole varmaan mikään ihan nopein menopeli, mutta perille taisivat päästä :)

      Poista
  3. Hehe..hauska toi nosturijuttu. Mäkin haluun huristella nosturilla.. Hyvä pohja! Ja kyllä tuloo komia! Yleensä niin paljon tilaa ei ookkaan, ettei se vuosien myötä täyttyis :D Ehkä se on ihan hyvä et pienenä ollessa on tilaa juosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no niinhän se on, että tilalla on kummasti tapana täyttyä :D Ja eihän noiden yläkerran huoneiden tosiaan heti tarvi olla täysin kalustettuja. Onpahan tilaa juosta ja leikkiä :)

      Poista

Kiitos! Viestisi ilahduttaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...